perjantai 25. syyskuuta 2015

Tiempo libre actividades !


Tässä vapaa-ajanviettoa myös videomuodossa!



Eilen, eli torstaina, oltiin kattomassa Iskelmä baarissa Teflon Brothersin keikkaa. Lämppäri oli ihan hirveä, mutta Teflonien keikka onneksi hyvä! Ei tosin tarvi taas hetkeen mennä suomalaisten keskittymään, muisti miksi ei oo juuri haitannut että ei todella nähdä edes päivittäin suomalaisia kun asutaan kauempana Fuengirolaa. Sellaista känniörvellystä oli taas turisteilla päällä että hohhoijakkaa..

Tänään töihin vähän väsyneenä, mutta päivä oli leppoisa. Ehkä liiankin. Pelkkiä skopioita biopsioilla koko päivän, kunnes akuuttina leikkauksena tuli trakeostomian laitto. Pääsin osalliseksi leikkaukseen ja katsomaan aivan aitiopaikalta toimenpidettä, kiitos lääkärien! Ei ihan joka päivä noita pääse kattelee.
Muutenkin alan jo seota kuinka monta leikkausta olen nähnyt ja kuinka moneen olen päässyt paremminkin osalliseksi... Täytyy kirjata ylös vielä kun muistaa, mutta päivässä nään keskimäärin 2-3 toimenpidettä ja kymmenen päivää oon ollu töissä niin noin 25 leikkausta on tullu nähtyä :D Ja yhtäkään samanlaista/samanlaisesti toteutettua toimenpidettä en ole nähnyt, joten kirurginen maailma on avautunut aikalailla. Ja pakko myöntää, että kiinnostus kirurgiaa kohtaan on suuresti kasvanut!!! Ennenkun ajattelin että en minä ainakaan kirurgiselle töihin...



Työpäivän jälkeen käytiin markkinoilla Benalmadenassa ja paikalliseen tyyliin tapaksilla, ensimmäistä kertaa! Ei huono kokemus, juomat ja molemmille kahdet tapakset, yhteensä 6,6€... :D
Ja jälkkäriksi mitäs muutakaan kun jätskiä, se on vaan niin hyvää täällä...





Nyt alkoi viikonloppu! Jiihaa! Suurempia suunnitelmia ei ole, mutta eiköhän me jotain keksitä :)

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Nuevo pasatiempo!

Nyt tulee ennätystahtiin blogipäivitystä, mutta tästä päivästä on taas mukavaa kerrottavaa! :)

Töissä sain päivän ajan seurata plastiikkakirurgiaa ja osallistua myös itse leikkauksiin avustavan sairaanhoitajan kanssa.
Ensin olin katsomassa rasvaimua, johon valmistelin lääkkeet jotka suihkutetaan ensin ihon alle, (jotta rasva irtoaisi paremmin?) ja sitten imetään purkit täyteen rasvaa. Leikkaksen aikana sain olla napin painaja lääkärille, imu pois, imu päälle, ruiskutus päälle, ruiskutus pois.. :D Varsin hurjan näköistä touhua tuo rasvaimu.
Toinen leikkaus oli plastiikkakirurginen korvien uudelleen asettelu. Potilaalle siis toisin sanoen tehtiin korvat jotka eivät ole niin ulkonevat. Autoin lääkäriä ja instrumenttihoitajaa steriilien vaatteiden pukemisessa ja toimin juoksutyttönä kun tavaroita tarvittiin lisää. Valmistelin myös potilaan toimenpiteeseen joka tehtiin paikallispuudutuksessa. EKG piuhat, happisaturaatiomittari ja diatermia laitteen valmistelu. Itse leikkauskin oli mielenkiintoista seurattavaa.

Se lyhykäisesti työpäivästä, nyt siihen tärkeimpään!

Eli löydettiin uus harrastus! Nimittäin suppailu!
Käveltii töistä kotio ja satuin avaa facebookin ruokailun jälkeen. Costa del Solin omaan suomalaiseen ryhmään oli tullut mainos tänään alkavista suppi tunneista! No mehän vaihettiin altaalla lokoilu suunnitelmat pikavauhtia urheiluun! Aurinkorasvat ehti just levittää ja sit pitiki suunnata kävellen alas kohti Fuengirolaa.
Paikalla oli paljon porukkaa ja ohjaaja oli siis suomalainen. Hintaa suppailulle tuli 11€ johon sisältyi ohjaus, ei huono kun reilu tunnin saatiin merellä heilua.

Lähettiin alkeista liikkeelle ja kun kaikki tuntui suurinpiirtein pysyvän pystyssä niin jumppailtiin ja venyteltiin laudoilla. Oli ihanaa urheilla auringonpaahteessa! En olis ees kastunut kertaakaan ellei ihana nimeltämainitsematon kämppis ja opiskelukaveri, matkaseura ja mitänäitäoli Eveliina olis takaviistosta päättäny vähän "yllättää" ja töräyttää päin! Kauniisti se vielä naurokin päälle kun meikä plumpsahti pers eellä pohjaan :D
Ens viikolla ehdottomasti uudestaan, tästä tuli mein uus harrastus :) Eveliinakin voi odottaa suloista kostoa...
 Niin ja jos joku ei tiedä niin suppailuhan on siis Stand up paddling, eli suoraan suomennettuna seisoen melomista, surffilaudan tyyppisen laudan päällä.



.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Hola chicas y chicos!


Aamulla kun vähän jälkeen kuuden lähti tallustelemaan kohti töitä, näytti lämpömittari 26 astetta! Noh mitä voi odottaa kun aurinko nousee... Töistä kun päästiin niin kevyet 36c! Huhhu, ihankuin ois saunaan astellu kun meni ulos ilmastoidulta leikkausosastolta.




Kun viimeviikon töistä jo ehdinkin selitellä niin tottakai meillä täällä on ollut myös vapaa-aikaa! Joskus töiden jälkeen on aivan naatti, ja illalla ei jaksa muutakun tehdä kävelylenkin rannalle, mutta joskus saadaan energiapurkauksia ja keksitään kaikennäköistä puuhaa.

Ihan ykköspuuhaa meillä täällä on ruokakaupassa käynti! :D Ruoka on halpaa ja tuoretta ja vielä hyvää. Mennään aina ostamaan "vain leipää ja kahvimaitoa" mutta kummasti kaupasta irtoaa pari kassillista kannettavaa. Ja koska kotimatka on useamman kilometrin silkkaa ylämäkeä, tähän hupiin tarvitaan aina taxi, jos ruokakasseja on useampi. Yleensä siis halvasta kauppareissusta tulee vähän hintavampi, mutta ei silti vielä mitään verrattuna Suomen hintoihin! Hedelmät on niin herkullisia, mausta huomaa että on pidempään auringon alla kypsyneet! Nam.



Noh, onhan me kaupassa käynnin ja lenkkeilyn ohella tehty myös muuta.
Viime perjantaina hoitsut otti kunnon lähdön vapaapäiville ja kaupasta lähti mukaan hyviä drinkkiaineksia ja raikkaita virvokkeita ;)
Iltaan piti tietysti valmistautua päiväunien ja kylmän suihkun kautta.
Lähdettiin Espanjalaiseen tyyliin syömään illallista myöhään ulos. Löydettiin ihana aasilainen ravintola, jonne ehdottomasti haluan uudelleen! Alkupalaa, pääruokaa ja kyytipoikana viiniä, perfecto! Ruuan lisäksi palvelu oli aivan ensiluokkaista.
Koska iltaa varten oli laitettu ykköset ylle, niin illallisen jälkeen ei suinkaan suunnattu unille, vaan Fuengirolan rantakadulle Old Towniin maistelemaan drinksuja ja tuijottelemaan muita ihmisiä. Yökerhoonkin olisi voinut jatkaa, mutta jo toistamiseen (ensimmäinen vkoloppu mukaan lukien) meille iski vanhuus syndrooma ja uni alkoi kolkutella. Lähdettiin siis kahden ajoissa kohti kotio, jolloin paikalliseen tyyliin olisi vasta kuulunut lähteä tanssilattioille. Kattellaan jos ens kerralla sitte jo :D



Lauantaina heräsi onnellisena olotilaansa ja reippaana uuteen päivään. Aluksi meinattiin, että vkoloppuna ei tarvi ihmeitä tehdä, mutta miten kaksi duracell pupua nyt paikallaan pysyisi? Tekemistä oli siis keksittävä. Pienen googlettelun jälkeen päädyttiin että lähdetään Fuengirolan Bioparkkiin, siis eläintarhaan. Ja kyllä kannatti! Bioparkin ideana on että eläimille on rakennettu mahdollisimman luonnonmukaiset ja vapaat olotilat ja se kyllä hehkui eläimistä! Lajeja oli useita gorilloista tiikereihin ja flamingoista lepakoihin. Eläintarhaa oli miellyttävä kiertää ja päädyimme myös ilmaiseen näytökseen, joka oli ehdottomasti näkemisen arvoinen! Eläimille oli opetettu erilaisia temppuja ja yleisöstä vain kuului woow ja oih kuorossa vähän väliä shown aikana. Show oli ennalta-arvaamaton ja koko ajan tapahtui, siksi pienetkin lapsoset yleisössä jaksoivat keskittyä.





Sunnuntaina lähdettiin Benalmadenaan ja otettiin alle telefrico ja suunta kohti vuoria! Itse olen reilu kymmenen vuotta sitten Espanjan reissulla äitin kanssa mennyt myös vuorelle ja tiesin että haluan sinne ehdottomasti uudelleen, niinpä mentiin. Ensimmäisen kerran tekee ikimuistoiseksi se, että minulla oli mennyt korvat lukkoon lentokoneen laskeutuessa ja toinen ei auennut pariin päivään yrityksistä huolimatta, mutta kas kun tultiin alas vuorilta kondolihissillä niin korva aukesi! :D
Noh tällä kertaa ei ollut eikä mennyt korva lukkoon mutta mahtavat oli maisemat edelleen! Päästiin vuoren huipulla nauttimaan myös lintushowsta, joka kymmenen vuotta sittenkin oli ohjelmassa ;)
Napsittiin huikeita kuvia ja nautittiin maisemista. Aika loistava sunnuntai.








Saatiin komeasti viikon aikana kävelytavoitteetki kasaan ja mittariin kerty reilu 70km viikkoon, ei huono tässä kuumuudessa.



Jotta kaikkiin "harrastuksiin ja humputuksiin" menevät rahat saataisiin anteeksi niin tehdään me täällä hyvää muillekkin. Sen lisäksi että helpotetaan hoitajien työtaakkaa sairaalalla, niin ollaan löydetty kunnon kissalaakso, jonne on ilmeisesti syntynyt pari kissapentuetta kesän aikana. Pari paikallista miestä käy niitä syöttämässä, ja niinhän näidenkin Suomityttöjen sydämet niin sulivat kisuille että pariin kertaan on kaupasta raahattu Friskiestä ja kermaa ja kipitetty ruokkimaan kodittomia kissoja. Parhaimmillaan on laskettu kissoja olleen parikymmentä ympärillämme. Kissat eivät siis varsinaisesti asusta lähellä ihmisten asutusta, niin ollaan aateltu tämän olevan enemmän kuin sallittua... Kisskiss






Palasin juuri altaalta sisälle ja pienen pieni auringonpistos tuntuu ottaneen vallan minusta, mutta toivottavasti jotain saatte irti vapaa-ajan vietostamme ;)



Ps. Lämpömittari edelleen 36 ja kello seittemän illalla.. Mä sulan...



lauantai 19. syyskuuta 2015

Ensimmäinen työharjoitteluviikko

Viisi päivää harjoittelua jo takana, joten on aika varmaankin kertoa kuulumisia!



Maanantaina kävimme tutustumassa mentorimme kanssa Xanitin sairaalaan. Tutustuminen oli lyhyt ja sekava ja mikään paikoista ei jäänyt mieleen, kotiin lähdettiin jokseenkin sekavin fiiliksin ja hieman epätietoisena mitä seuraavana päivänä odottaa :D
Toisen oli tarkoitus aloittaa vuodeosastolla ja toisen kirurgisella osastolla. Vedettiin sitten reilun pelin merkeissä pitkää tikkua ja "voitin" kirurgisen osaston itselleni ekaksi paikaksi!

Tiistai aamu oli jännitystä täynnä, lähdettiin kävelemään kotoa juna-asemalle klo 6.20 aamulla, hieman liian myöhään, sillä juuri ennen juna-asemaa sai laittaa vähän juoksuksi että ehdittiin ostamaan liput ennen junan tuloa. Junalla Benalmadenaan, jossa odotimme vuorostamme bussia, joka ei ikinä tullut. Myöhemmin tosin selvisi että oltiin katsottu väärää aikataulua... Noh, taksilla sairaalalle.
Muistettiin vielä jotenkin miten Eppu pääsee osastolleen ja tiemme erosivat aulassa. Koska kirurgiselle osastolle on useammat ovet joista ei pääse kuin kulkukorteilla, jouduin jäämään odottamaan aulaan. Respan mies soitti osastolle että odotan ja sieltä luvattiin tulla hakemaan kohta.
Odotin, odotin ja odotin. Respa mies ehti soittaa useamman kerran uudestaan ja aina tuli joojoo vastauksia. Lopulta istuin 2,5h aulassa, kunnes mentorini saapui töihin. Noh pääsin vihdoin osastolle ja osastonjohtaja sai kuulla kunniansa mentoriltani.
Seuraava ongelma olikin, että kukas puhuisi hieman englantia. Lopulta sellainenkin hoitaja löytyi.
Ensimmäisenä päivänä selvisi, että tämä kirurginen osasto sisältää vähän kaikkea. Eli potilaalle tehdään leikkausta edeltävät toimenpiteet osastolla, leikataan osastolla ja herää osastolla. Jos potilas vaatii pidempiaikaista toipumista, hän siirtyy muihin kerroksiin.

Päivän ohjaajani osoittautuikin oikein reippaaksi ja pisti minut aivotyöskentelemään kyselemällä kaikkea "Mitä jos tapahtuu näin", "Mitä pitää tehdä jos...". Pääsin myös osallistumaan kolmeen leikkaukseen ja valmistelemaan potilaita laittamalla mm EKG piuhoja kiinni. Heti siis työntouhuun.
Hauskaa, että Suomessa opettajat toivoivat meidän käyvän yhdessä leikkauksessa mukana harjoittelun aikana, mulle saattaa tulla pari enemmän :D

Loppuviikosta muukin henkilökunta alkoi olla ystävällisempää, vastaanottavaisempaa ja halusivat näyttää minulle kaikenlaisia toimenpiteitä. Kun ensimmäisenä päivänä puhuin vaan englantia, kaikki kiersivät kaukaa :D Noh, pian heille selvisi että ymmärrän kyllä jonkun verran espanjaa ja osaan jopa puhua. Ja mitä enemmän kommunikoin espanjaksi, huomasi että sitä enemmän hoitajat olivat otettuja ja iloisia asiasta. Kerroin myös juuri kielen vahvistamisen olleen yksi syy Espanjaan lähtöön.
Ja kas kummaa ne jotka eivät alkuviikosta osanneet puhua sanaakaan englantia, loppuviikosta kyllä sitä puhuivat, kun vain ensin olin osoittanut myös espanjan taitoni!

Ja sitten itse loppuviikon työskentelyyn. Pääsin katsomaan lisää erilaisia leikkauksia, kuten korvakirurgiaa, urologisia leikkauksia, erilaisia skopioita jne.. Yhtenä päivänä olin välinehoitajan mukana, ja opin paljon erilaisista leikkausvälineistä, sain puhdistaa niitä, pakata ja hoitaa sterilointi koneiden täyttöä ja tyhjennystä. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta ehdottomasti paras paikka oppia eri instrumenttien nimiä ja käyttötarkoituksia.
Yhtenä päivänä olin vastaanottamassa potilaita leikkauksiin, tehtiin yhdessä ohjaajan kanssa tulohaastatteluja, sain kanyloida kymmeniä potilaita (kaikki ekalla suoneen, jiihaa), valmisteltiin esilääkkeitä ja huolehdittiin samalla heräämössä olevista potilaista.
Opin myös viikon aikana paljon anestesiasta ja näin käytettävän eri anestesiamuotoja. Oli myös hienoa kun anestesialääkäri halusi selostaa kaiken tekemänsä minulle.
Myös osassa leikkauksista lääkärit olivat innokkaita kertomaan toinempiteistä ja halusivat että nään leikkaukset aitiopaikalta.

Alkuviikon ehkä jopa epätoivoiset hetket olivat perjantaihin mennessä vaihtuneet silkkaan iloon ja hymyyn. Tajusin että viikon aikana sain tehdä ja nähdä varmasti enemmän kuin ikinä opiskelujeni aikana. Espanjalaiset sairaanhoitajat osaavat työnsä ja heillä on paljon tietoa. Toki erilaisia toimintatapoja löytyy verrattuna Suomeen monessakin asiassa.
Työyhteisö, ainakin minun osastollani, on ihanan yhtenäinen ja niin lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat, potilaskuljettajat kuin siivoojat syövät yhdessä desayunonsa puheen ja naurun sorinan keskellä pikkuruisessa taukohuoneessa. Mitä tiiviimpää sen parempi. Tuolikin jaetaan työkaverin kanssa jos muuten ei kaikki aamiaispöytään mahdu!

En malta odottaa tulevia viikkoja!







sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Torreblanca

Ensimmäiset päivät ovat hujahtaneet ja nyt on hetki aikaa pysähtyä ja kirjoitella kuulumisia.
Saavuttiin Malagaan keskiviikko aamuna kymmenen aikaan. Lentokoneesta kun astui ulos niin alkoi vasta ymmärtämään että minnes sitä ollaankaan Eppun kanssa lähdetty! Innosta soikeinta haettiin matkatavarat ja suunnattiin Renfelle, siis juna-asemalle. Otettiin määränpääksi Fuengirola, josta saimme asuntomme avaimet. Asuntotoimistossa ei ollut paikalla kuin yksi henkilö, joten hän ei voinut sulkea toimistoa ja lähteä näyttämään asuntoa vaan saimme jatkaa seikkailuamme ja hyppäsimme taksin kyytiin. Taxillahan ei ollut oikeasta kadusta mitään havaintoa ja luuli meidän tietävämme paikan. Noh, kiitos avuliaiden paikallisten, löysimme perille. Sitten vain avaimia oviin kokeilemalla että mikä olisi oikea portti ja rappukäytävä ja asunto... Hah :D

Asunto on oikein mukavan kokoinen ja molemmilla onkin omat makuuhuoneensa isoilla sängyillä. Lisäksi löytyy kylpyhuone, keittiö, ruokailuhuone/olohuone ja parveke. Varmasti tulemme viihtymään asunnossa tulevat kolme kuukautta.

Päivät ovat kuluneet nyt tutustuessa lähiympäristöön, työmatkaan, rantaan, paikallisiin herkkuihin ja tietysti aikaa on tullut vietettyä myös suhteellisen ihanalla allasalueellamme joka takapihalta löytyy! Eilen piti käydä jalkahoidossakin kun noita kilometrejä on tullut talsittua parin päivän aikana roimasti...

Ajatus ei nyt kulje näköjään kirjoittamiselle tarpeeksi vilkkaasti, joten eläytymisen avuksi videota alkupäivistä!


P.S. Täällä on ihanaa....

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lappeenranta - Helsinki/Vantaa


Tottakai youtube on valinnut parhaimman otoksen videon "pääkuvaksi" :D 
No mutta, olkaa hyvä, lisää videomatskua!





Täällä me nyt kökötetää lentokentällä ja odoetaat että bag droppi aukeis! Lento lähtee kohti Malagaa klo 06:05!