Viisi päivää harjoittelua jo takana, joten on aika varmaankin kertoa kuulumisia!
Maanantaina kävimme tutustumassa mentorimme kanssa Xanitin sairaalaan. Tutustuminen oli lyhyt ja sekava ja mikään paikoista ei jäänyt mieleen, kotiin lähdettiin jokseenkin sekavin fiiliksin ja hieman epätietoisena mitä seuraavana päivänä odottaa :D
Toisen oli tarkoitus aloittaa vuodeosastolla ja toisen kirurgisella osastolla. Vedettiin sitten reilun pelin merkeissä pitkää tikkua ja "voitin" kirurgisen osaston itselleni ekaksi paikaksi!
Tiistai aamu oli jännitystä täynnä, lähdettiin kävelemään kotoa juna-asemalle klo 6.20 aamulla, hieman liian myöhään, sillä juuri ennen juna-asemaa sai laittaa vähän juoksuksi että ehdittiin ostamaan liput ennen junan tuloa. Junalla Benalmadenaan, jossa odotimme vuorostamme bussia, joka ei ikinä tullut. Myöhemmin tosin selvisi että oltiin katsottu väärää aikataulua... Noh, taksilla sairaalalle.
Muistettiin vielä jotenkin miten Eppu pääsee osastolleen ja tiemme erosivat aulassa. Koska kirurgiselle osastolle on useammat ovet joista ei pääse kuin kulkukorteilla, jouduin jäämään odottamaan aulaan. Respan mies soitti osastolle että odotan ja sieltä luvattiin tulla hakemaan kohta.
Odotin, odotin ja odotin. Respa mies ehti soittaa useamman kerran uudestaan ja aina tuli joojoo vastauksia. Lopulta istuin 2,5h aulassa, kunnes mentorini saapui töihin. Noh pääsin vihdoin osastolle ja osastonjohtaja sai kuulla kunniansa mentoriltani.
Seuraava ongelma olikin, että kukas puhuisi hieman englantia. Lopulta sellainenkin hoitaja löytyi.
Ensimmäisenä päivänä selvisi, että tämä kirurginen osasto sisältää vähän kaikkea. Eli potilaalle tehdään leikkausta edeltävät toimenpiteet osastolla, leikataan osastolla ja herää osastolla. Jos potilas vaatii pidempiaikaista toipumista, hän siirtyy muihin kerroksiin.
Päivän ohjaajani osoittautuikin oikein reippaaksi ja pisti minut aivotyöskentelemään kyselemällä kaikkea "Mitä jos tapahtuu näin", "Mitä pitää tehdä jos...". Pääsin myös osallistumaan kolmeen leikkaukseen ja valmistelemaan potilaita laittamalla mm EKG piuhoja kiinni. Heti siis työntouhuun.
Hauskaa, että Suomessa opettajat toivoivat meidän käyvän yhdessä leikkauksessa mukana harjoittelun aikana, mulle saattaa tulla pari enemmän :D
Loppuviikosta muukin henkilökunta alkoi olla ystävällisempää, vastaanottavaisempaa ja halusivat näyttää minulle kaikenlaisia toimenpiteitä. Kun ensimmäisenä päivänä puhuin vaan englantia, kaikki kiersivät kaukaa :D Noh, pian heille selvisi että ymmärrän kyllä jonkun verran espanjaa ja osaan jopa puhua. Ja mitä enemmän kommunikoin espanjaksi, huomasi että sitä enemmän hoitajat olivat otettuja ja iloisia asiasta. Kerroin myös juuri kielen vahvistamisen olleen yksi syy Espanjaan lähtöön.
Ja kas kummaa ne jotka eivät alkuviikosta osanneet puhua sanaakaan englantia, loppuviikosta kyllä sitä puhuivat, kun vain ensin olin osoittanut myös espanjan taitoni!
Ja sitten itse loppuviikon työskentelyyn. Pääsin katsomaan lisää erilaisia leikkauksia, kuten korvakirurgiaa, urologisia leikkauksia, erilaisia skopioita jne.. Yhtenä päivänä olin välinehoitajan mukana, ja opin paljon erilaisista leikkausvälineistä, sain puhdistaa niitä, pakata ja hoitaa sterilointi koneiden täyttöä ja tyhjennystä. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta ehdottomasti paras paikka oppia eri instrumenttien nimiä ja käyttötarkoituksia.
Yhtenä päivänä olin vastaanottamassa potilaita leikkauksiin, tehtiin yhdessä ohjaajan kanssa tulohaastatteluja, sain kanyloida kymmeniä potilaita (kaikki ekalla suoneen, jiihaa), valmisteltiin esilääkkeitä ja huolehdittiin samalla heräämössä olevista potilaista.
Opin myös viikon aikana paljon anestesiasta ja näin käytettävän eri anestesiamuotoja. Oli myös hienoa kun anestesialääkäri halusi selostaa kaiken tekemänsä minulle.
Myös osassa leikkauksista lääkärit olivat innokkaita kertomaan toinempiteistä ja halusivat että nään leikkaukset aitiopaikalta.
Alkuviikon ehkä jopa epätoivoiset hetket olivat perjantaihin mennessä vaihtuneet silkkaan iloon ja hymyyn. Tajusin että viikon aikana sain tehdä ja nähdä varmasti enemmän kuin ikinä opiskelujeni aikana. Espanjalaiset sairaanhoitajat osaavat työnsä ja heillä on paljon tietoa. Toki erilaisia toimintatapoja löytyy verrattuna Suomeen monessakin asiassa.
Työyhteisö, ainakin minun osastollani, on ihanan yhtenäinen ja niin lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat, potilaskuljettajat kuin siivoojat syövät yhdessä desayunonsa puheen ja naurun sorinan keskellä pikkuruisessa taukohuoneessa. Mitä tiiviimpää sen parempi. Tuolikin jaetaan työkaverin kanssa jos muuten ei kaikki aamiaispöytään mahdu!
En malta odottaa tulevia viikkoja!
